Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

torstai 31. lokakuuta 2013

Gaumont Parnasse

Pariisin Montparnassen alueella sijaitseva Gaumont Parnasse avattiin 1972.

Teatteriin liitettiin 2010 tehdyn kaupan yhteydessä lopetetun Rytmann-ketjuun kuulunut viereinen Miramar. Teatterissa on 15 salia.

Vanhoja kuvia Gaumont Parnassesta löytyy Silver Screens -sivustolta.

Rue Odessan puoleinen sisäänkäynti marraskuussa 2008.

Rue Odessan puoleinen sisäänkäynti marraskuussa 2008.

Rue Odessan puoleinen sisäänkäynti marraskuussa 2008.

Boulevard du Montparnassen puoleinen sisäänkäynti marraskuussa 2008.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kino Krokodil

Yksisalinen Kino Krokodil Berliinin Prenzlauer Bergissä on keskittynyt venäläiseen ja itäeurooppalaiseen elokuvaan. Teatteri avattiin 1912 ja se toimi aina vuoteen 1963 asti. Vuonna 1993 teatteri avattiin uudelleen nimellä Nord. Teatterista tuli Krokodil 2000-luvulla.

Viimekesäinen teatterivisiitti oli sillä tavalle erikoinen, että jututin englantia sujuvasti puhuvaa lippispäistä masinisti-vahtimestaria varsin pitkään, ennen kuin selvisi, että hänkin oli suomalainen…

Teatterisalin viitisen ensimmäistä riviä on täytetty pyörivällä jalalla olevilla nojatuoleilla.

Kinokompendium.de-sivustolta löytyy hyviä kuvia Krokodilista.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2013.















sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Angelika Film Center (New York)

New Yorkin Manhattanin Greenwich Villagen ja Sohon rajalla West Houston Streetillä sijaitseva kuusisalinen Angelika Film Center avattiin 1989 entiseen kaapeliraitiovaunuyhtiön (cable car) vuonna 1894 valmistuneeseen kiinteistöön.

Teatteri on yksi New Yorkin keskeisimpiä art house -teattereita. Angelika Film Centeristä on tullut vähitellen art house -ketju, jolla on saman nimisiä teattereita Teksasissa (Dallas, Plano) ja Virginiassa (Fairfax).

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2010.




****

Päivitys 23.7.2015: Lisätty valokuvia, jotka on otettu heinäkuussa 2015.










perjantai 25. lokakuuta 2013

Denfer

Pariisin Place Denfer-Rochereaun (14. arrondissementti) kulmilla sijaitseva Denfer avattiin 1930.  Yksisalinen, 133-paikkainen elokuvateatteri on kokonsa puolesta jopa Pariisissa poikkeus. Teatteria operoi Cinéma Chaplin, jolla on Pariisissa myös toinen teatteri, Saint Lambert.

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2012.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

maanantai 21. lokakuuta 2013

UGC Montparnasse

Cinéacin 1972 avaama elokuvateatteri (Montparnasse 83 -nimellä) oli Pariisin Montparnassen alueen ensimmäinen monisaliteatteri. Teatterissa oli kolme salia. UGC:n osti teatterin 1983 ja teatteri nimettiin UGC Montparnasseksi.

Nykyisin teatterissa on seitsemän salia. Teatterin ohjelmisto on pitkälti puhtaan ranskalaista: ranskalaisia sekä ranskaksi dubattuja elokuvia.

Valokuvat on otettu marraskuussa 2008.


lauantai 19. lokakuuta 2013

Vue West End

Vue West End avattiin Warner Theatre -nimisenä Lontoon Leicester Squarelle 1937.  Nykyään Vue-ketjuun kuuluva teatteri kuuluu Leicester Squaren ensi-iltateattereihin, häviten toki näkyvyydessä ja näyttävyydessä Odeonille ja Empirelle.

Alunpitäen liki 2 000-paikkainen yksisalinen teatteri pilkottiin ensin kahteen saliin (1970) ja sittemmin viiteen saliin. 90-luvun puolivälissä teatteri purettiin julkisivua lukuun ottamatta kokonaan ja julkisivun taakse rakennettiin yhdeksän täysin uutta salia.

Teatterista löytyy muutama vanha kuva Cinema Treasures -sivustolta.

Huhtikuu 2008.

Huhtikuu 2008.

Huhtikuu 2008.

Helmikuu 2009.


*****
Päivitys 17.4.2013: Lisätty kaksi Pathén uutiselokuvaa Youtubesta, joissa teatteri näkyy.




*****
Päivitys 19.8.2014: Teatterin kuva vuodelta 1946 löytyy BFI:n nettisivulta "38 pictures that show how British cinemas have changed in the past 100 years".

*****
Päivitys 22.2.2015: Lisätty kolme kuvaa ja yksi video helmikuulta 2015.

15.2.2015.

15.2.2015.

20.2.2015.