Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Skandia

Tukholman Skandia avattiin vuonna 1923 ja sen piirsi kansainvälisestikin tunnettu arkkitehti Gunnar Asplund. Teatteri sijaitsee Norrmalmin kaupunginosassa.

Teatterin sisustuksessa näkyy useiden ruotsalaisten taiteilijoiden kädenjälki (Hilding Linnqvist, Leander Engström, Alf Munthe, Stig Blomberg, Einar Forseth ja Ivar Johnsson).

Tatterisalin sisustuksessa on tavoiteltiin tähtitaivaan alla toimivan ulkoilmateatterin tuntua.

Skandian sali 1925. C.G. Rosenberg - Arkitekturmuseet.

1925. C.G. Rosenberg - Arkitekturmuseet.

Teatterin piirustukset 1924. Stockholms stadsmuseum.

Asplundin salihahmotelmia Skandiaan 1922. Arkitekturmuseum.

1942. Svensk Filmindustri.

1962. Svensk Filmindustri.

Teatteri on säilynyt yksisalisena ja alkuperäinen sisustus on pidetty lähes alkuperäisenä. SF Bion operoiman teatterin toiminta painottuu tällä hetkellä kokousvuokraukseen ja event cinemaan – oopperaesityksiin ja sen sellaisiin. Tämä kertoo siitä, miten vaikeaa tänä päivänä on tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurella yksisalisella elokuvateatterilla, jopa Tukholman kokoisessa kaupungissa.

Kuva: Holger Ellgaard, 2010.

Kuva: Holger Ellgaard, 2010.

Käynnit parvekkeen aitioihin. Kuva: Holger Ellgaard, 2010.

Kuva: Holger Ellgaard, 2010.

Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.









sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kino Juha

Nurmijärven Kino Juha avattiin 1958. Nykyisin myös teatterina toimivassa ilmastoidussa elokuvateatterissa on 162 paikkaa.

Kino Juha 70-luvulla. Nurmijärven museo.

1992. Kuva: Leena Koskela.

1992. Kuva: Leena Koskela.

1992: Kuva: Leena Koskela.

Kesäkuu 2008.

Kesäkuu 2008.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Victoria

Victoria-elokuvateatterin avasi 1936 Sandrew Film & Teater AB Tukholman Götagatanin ja Åsogatanin kulmaan Södermalmille. Asuinrakennuksessa sijaitsevan elokuvateatterin arkkitehtina oli Ernst Grönwall.

Katsomopaikkojan yksisalisessa elokuvateatterissa oli 1000 permannolla ja 285 parvekkeella.
1973 Victoriasta tehtiin nelisalinen ja 1976 rakennettiin viides sali.

2007 Victorian omistajaksi tuli Svenska Bio. Uusi omistaja remontoi teatterin kokonaan ja siinä on nyt seitsemän salia.

Svenska Bio on Ruotsin toiseksi suurin elokuvateatteriyritys. Sillä on Ruotsissa 35 elokuvateatteria, joissa on 128 salia. Svenska Bio omistaa Tanskassa kaksi elokuvateatteria sekä Suomen toiseksi suurimman teatteriketjun Bio Rexin.

Victoria on Europa Cinemas -verkoston jäsen.

Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.










lauantai 8. huhtikuuta 2017

Filmstaden Söder

SF Bion Filmstaden Söder sijaitsee Tukholman Södermalmilla Söderhallarna-kauppakeskuksen kellarikerroksissa. Teatterissa on kymmenen salia ja 1108 katsojapaikkaa.

Teatterin avasi alun perin joulukuussa 1991 Sandrews. Teatterin nimenä oli tuolloin Biopalatset. Teatteri siirtyi SF Biolle 2007.

Valokuvat on otettu maaliskuussa 2016.