Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

torstai 29. elokuuta 2013

Kino-Aula – entinen elokuvateatteri

Etelä-Karjalassa on kaksi elokuvateatteripaikkakuntaa: Lappeenranta ja Imatra.

Lappeenrannan kahta elokuvateatteria, Kino-Aulaa ja Nuijamiestä hallinnoi Luotoloiden elokuvasuku. Heidän perheessä on harjoitettu elokuva-alan liiketoimintaa vuodesta 1929 lähtien.

Lappeenrannan toimivista teattereista vanhin, Kino-Aula on rakennettu vuonna 1938. Teatterikiinteistö on ollut välillä myös muussa käytössä, mutta teatteri on ollut jo pitkää jälleen elokuvateatteri.

Yli 70-vuotias Kino-Aula on rakennushistoriallisesti arvokas elokuvateatteri myös siksi, että se on edelleen alkuperäisessä käytössä.

*****
Päivitys 19.6.2017: Finnkino osti Kino-Aulan ja Nuijamiehen maaliskuussa 2017. Molempien teattereiden toiminta päättyi kesäkuuhun 2017.
****
Kinolehdessä 8/1938 kerrottiin Kino-Aulan avaamisesta. Yleisö päätti teatterin nimen.

Valokuvat on otettu kesäkuussa 2009 kun teatterin edessä kulkevan Valtakadun katutyöt olivat käynnissä.

Kuvan vasemmassa laidassa pilkahtaa myös elokuvateatteri Nuijamies.







****
Päivitys 30.9.2015: Lisätty kuvia, jotka on otettu syyskuussa 2015.








****
Päivitys 13.2.2016: Lisätty Etelä-Karjalan museon valokuvia.

Kino-Aulan sali 1938. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka.
Kino-Aula 1938. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka


Kino-Aulan alakerran aula 1938. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka.

Kino-Aula 1938, yläaula. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka.

Kino-Aulan sali 1938. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka.

Kino-Aulan sali 1938. Etelä-Karjalan museo / Pekka Salakka.

Kino-Aula 1954. Vasemmassa laidassa Nuijamies. Etelä-Karjalan museo.

Nuijamies ja Kino-Aula 28.12.1956. Etelä-Karjalan museo.

1 kommentti:

  1. Kiitos tietoiskusta! Tuli googlehaulla vastaan kun ihmettelin mikä on tuo toinen osoitteessa 39 oleva rakennus

    VastaaPoista