Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

torstai 12. helmikuuta 2015

Bio Rea – entinen elokuvateatteri

Helsinkiläinen Bio Rea sijaitsi Mikonkadun ja Hallituskadun (nyk. Yliopistokadun) kulmarakennuksessa. Teatteri rakennettiin entisen Atlas-pankin tiloihin. Itse rakennus on arkkitehtien Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema. Julkisivun veistokset ja pääoven reliefit ovat kuvanveistäjä Gunnar Finnen suunnittelemat.

Atlas-pankki meni konkurssiin 1930-luvun alussa ja pankkisalista rakennettiin elokuvateatteri Bio Rea 1936. Teatteri suljettiin kesäkuussa 1976.

Elokuva-alan säihkettä koettiin jälleen 1994 kun kiinteistössä avattiin Planet Hollywood -teemaravintola, jonka avajaisissa olivat paikalla muun muassa Bruce Willis, Sylvester Stallone ja Geena Davis puolisonsa Renny Harlinin kanssa. Planet Hollywood teki Suomessa parikin konkurssia ennen lopullista kuoppaamista. Nykyisin tiloissa toimii Amarillo-ketjuravintola. Rakennuksen julkisivu on alkuperäisessä asussa.

"Ranskalainen seksipommi Brigitte Bardot oli vuonna 1959 elokuvataivaan kuuma nimi. Suomessa etsittiin hänelle näköispainosta Bio Reassa järjestetyssä kisassa.

Mikonkadun ja Hallituskadun risteys 1929. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

1930. Kuva: Eric Sundström. Helsingin kaupunginmuseo.

1930. Kuva: Olof Sundström. Helsingin kaupunginmuseo.

Kinolehti uutisoi Rean avaamisesta numerossa 10/1936.
Jutusta puuttuu taittovirheen vuoksi tekstiä.

Bio Rea uudistui avajaisvuottaan seuraavana vuonna. Kinolehti 8/1937.

G. W. Berg mainosti Bio Realla nelikanavaisia magneettistereoääntä. Kinolehti 3/1955.

Bio Rea aula 1956. Eero Makkonen/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma.

Bio Rea 1966. Kuva: Constantin Grünberg. Helsingin kaupunginmuseo.

Bio Rean Käpy selän alla -mainontaa kehuttiin Kinolehdessä 2/1966.

Bio Rean remontti 60-luvulla toi teatteriin Yki Nummen valaisimet. Kinolehti 7/1967.

1970. Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo.

1971. Kuva: Matti Honkavaara. Helsingin kaupunginmuseo.

Bio Rean aitio 1974. Kuva: Kari Hakli. Helsingin kaupunginmuseo.

Planet Hollywood 1999. Kuva: Sonja Siltala. Helsingin kaupunginmuseo.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Tammikuu 2013.

Syyskuu 2014.

Syyskuu 2014.

Syyskuu 2014.

Syyskuu 2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti