Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kino Ritz – entinen elokuvateatteri

Alvar Aalto suunnitteli Lounais-Suomen Maalaistentalon Turkuun 1920-luvulla. Rakennus valmistui vuosina 1927–1928. Rakennukseen tuli teatteri, joka oli vuodesta 1946 vuoteen 1954 Turun kaupunginteatterin käytössä. Vuosien varrella teatteritila oli kävi ahtaaksi ja viimeinen niitti oli tulipalo, joka pakotti kaupunginteatterin siirtymään toisaalle.

Suomi-Filmi rakennutti kaupunginteatterin tuhoutuneisiin tiloihin elokuvateatterin arkkitehti Lauri Sipilän suunnitelmien mukaan. Elokuvateatteri toimi vuoteen 1979 asti, jolloin tiloista tehtiin ravintola.

Kinolehti 3/1955 raportoi elokuvateatteri Kino Ritzin avaamisesta yleisölle

Nykyisin teatterihuoneiston paikalla sijaitsee kokous- ja juhlatila Alvarium. Vanhoja valokuvia teatterin ulko- ja sisätiloista löytyy Jari Mäkilän blogista.

Lähteet:
- Jari Mäkilä: Turun elokuvateattereiden historia 1905–2005
- Pajasta Palatsiin: Turun elokuvaelämän historia (1997. Toim. Ari Honka-Hallila, Helena Honka-Hallila, Hanna Kangasniemi ja Hannu Salmi)

Valokuvat on otettu heinäkuussa 2015.

Teatterin entinen pääsisäänkäynti heinäkuussa 2015.



Vanhat julistekaapit ovat edelleen paikallaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti