Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

maanantai 7. elokuuta 2017

The VR Cinema

Kävin heinäkuussa ensimmäistä kertaa virtuaalitodellisuuselokuvateatterissa. The Virtual Reality Cinerma sijaitsee Amsterdamin keskustassa lähellä rautatieasemaa.



Teatteri kertoo olevansa maailman ensimmäinen vr-elokuvateatteri. Myös Tampereelle on äskettäin avattu vr-elokuvateatteri, VR Cinema.



7 euron lipulla Amsterdamin virtuaalitodellisuuselokuvateatterissa asiakas ohjataan ikkunalliseen huoneeseen, jossa on parikymmentä pyörivää tuolia ja älypuhelinta kiinnitettyinä vr-pokiin sekä erilliset kuulokkeet. Asiakas saa valita neljän eri puolen tunnin ohjelman välillä. Valitsin ”scifi”-ohjelman, joka sisälsi kaksi lyhytelokuvaa.

Jouduin heti alkuun ongelmiin. Oli sateinen keli ja taisin käydä muutenkin kuumana. Tiiviit vr-lasit olivat huurussa kuin sukeltajan maski. Yritin tuuletella niitä pitkin matkaa, mutta vasta lopussa alkoivat höyryt haihtua.

Vr ei ole vielä HD, sen näki utuisestakin kuvasta. Äänenlaatu oli myös yllättävän kehno. En tahtonut saada mitään selvää ensimmäisen elokuvan dialogista. Ehkä laitteessa oli vikaa, en tiedä.

Yleisöä sessiossa oli puolisen kymmentä. Jokainen katsoi omaa show'taan, pyöri jakkarallaan, katseli alas, ylös sivuille ja nurkan taakse.

Nykymuodossa on vaikea kuvitella, että vr-elokuvateatterit tulisivat korvaamaan elokuvateattereita. Yhteisöllinen kokemusta ei ollut, jokainen katsoja upposi omaan ääni- ja kuvamaailmaansa. Kokemus olisi ollut täsmälleen samanlainen, vaikka olisin laittanut laitteiston päähäni kotona.

Tässä vaiheessa virtuaalitodellisuusteatterien vetovoima on pitkälti uutuuden viehätyksessä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia vr-laitteita ja vr-kokemus on kiistämättä elämys. Laitteisto on periaatteessa varsin yksinkertainen, eikä paljon älypuhelinostosta kalliimpi, joten jo nyt on monilla mahdollisuus upota kotonakin virtuaalitodellisuuteen.

Vaikea uskoa, että ilman lisäinnovaatioita, jotka laajentavat elämyksellisyyttä, virtuaalitodellisuus-show vetäisi tässä muodossa massayleisöä kokemaan vr-elämyksiä teatteria tai elokuvateatteria imitoiviin tiloihin. Vr:n viihdekäyttäjät pysynevät vielä pitkään kotona, mutta nähtäväksi jää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti